Minä nautin

Kyllä minä tyttö nautin, kun näin kuinka tuo Derek Chisora sai nyrkkeilykehässä turpaansa. Se ei sinänsä kiinnosta pätkääkään, että Tyson Fury voitti, en edes tiedä kuka tämä herra on, mutta Derek Chisoran minä muistan aivan hyvin siitä, kuinka hän ryttyili epäasiallisesti Robert Heleniukselle muutama vuosi sitten.

Ja kuinka hän vain vähän sen jälkeen uhkaili lyödä lasipullon toisen kilpailijan päähän mäsäksi kun oltiin pr-tilaisuudessa ennen ottelua. Sellainen käytös ei kuulu huippu-urheilijalle. Huippuprovosoija hän onkin, eikä mikään huippu-urheilija. Mutta jos ei Robert Helenius, jonka fani olen, niin kuin olen myös hänen kaksoisolentonsa Palefacen räp-musiikin fani, pystynyt kunnolla ja selvästi voittamaan (vain kiistanalaisin tuomariäänin) Chisoraa, nyt näytti Tyson Fury kaapin paikan sitten aikalailla selvästi.

Nimittäin Chisoran naama näytti lähinnä sulaneelta pakastemarjapussilta Furyn rystyskäsittelyn jälkeen. Nyt on Fury uhonnut hakkaavansa kehässä vielä voittamattoman Vladimir Klitschkonkin. Se, hyvät herrat ja naiset, onkin sitten taas jo monta luokkaa kovempi vastus hänelle. Ja pelkään että Heleniuksesta ei, ikävä kyllä, ole häntä haastamaan.

Pahoinvointia takapenkille

Kyllä minä nauroin kun luin tästä 45-vuotiaasta pikkujoulubilettäjästä, nainen siis kyseessä. Hän oli lähtenyt Sörnäisistä tuossa viime viikolla illan päätteeksi taksilla kohti Itä-Helsinkiä, missä asui. Matkan aikana hän oli sitten potkaissut taksikuskia ja ruvennut kampeamaan vaihdekeppiä ja muuta erittäin järjetöntä. Rikosylikonstaapeli myös kertoi, että jossain vaiheessa ”nainen oli voinut pahoin takapenkille”.

Minä kun tuota äidinkieltä pänttään ylioppilaskirjoituksia varten, niin kiinnitti huomioni tämän lauseen muotoilu. Siis oliko tarkoitus sanoa, että nainen oksensi takapenkille? Niin kai. Englanniksihan sanotaan tuolla tavalla, mutta suomeksi tuo ”voi pahoin takapenkille” ei kyllä tarkoita yhtään mitään. Nämä ovat niitä anglismeja, mutta tällä kertaa kyse ei ollutkaan yksittäisestä sanasta niin kuin yleensä (esim. sana ”deletoida”, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan…) vaan tuollaisesta oudosta lauseen rakenteesta, en nyt osaa oikein eritellä tarkemmin tuota kun en ole mikään kielentutkija. Olen pelkkä lukiolainen.

Siinäpä sitä oli aihetta jo yhden viikon blogiksi. Ensi kerran tapaamme taas samoissa merkeissä ehkäpä tuossa kolmen päivän päästä, katsotaan nyt. Siihen asti, adios.

 

Levitekone vie Naantalia maailmankartalle

Kylläpä sitä suomalainen osaa keksiä kaikenmoista. Naantalilainen yhtiö nimeltä Foodduck on tuonut kotimaan markkinoille yhtiön kanssa samannimisen laitteen, joka on ei enempää eikä vähempää kuin ”levitteen annostelija”. Whaat, te kysytte!?

Siis käsitinkö minäkin nyt oikein, että laitat leivän koneen annostimen alle, ja se truuttaa leivällesi margariinit tai mitä nyt haluatkaan? Hahahaa, tällaistako konetta on tarvittu ja nyt se on sitten keksitty? Voi elämän kevät. No ehkä tämä tosiaan on tarpeellinen jossain vanhainkodeissa tai vastaavissa. Vähän hassultahan se kuulostaa. Miettikääpä nyt jos vaikka minulla olisi oma foodduck-leviteannostelija omassa kotonani. Se vie pöydältä tilaa ainakin jonkin verran ja sen ainoa tehtävä on laittaa reissumiehen päälle sitä voimariinia… En pilkkaa, sanonpahan vain, että hassulta kuulostaa.

Mutta kansainvälinen patentti kuulemma on jo haussa, joten katsellaan, kuinka homma edistyy. Tämä on kyllä sellainen juttu, että varmaan ulkomaillakin nauretaan pian suomalaisten kekseliäisyydelle. Mistä sen tosin tietää, vaikka tästä tulisi, käyttääkseni aku Ankan taskukirjoista tuttua termiä, niin sanottu ”jymymenestys”.

Kultakauppaa

Jaahas, aika mielenkiintoinen tapaus tämä kultavyyhti. Ette taida tietää mistä puhun. No, ei se mitään, en minäkään tietäisi, ellei kaverini olisi perehtynyt tähän juttuun. Eli siis homma menee, niin että keskusrikospoliisi on ruvennut epäilemään, että tällainen yhtiö, jonka nimeä en nyt viitsi tässä mainita, olisi ruvennut tekemään niin sanottua pyramidibisnestä. Jaa mitä, te kysytte?

No, googlatkaa asia, jos ette tiedä, sitähän varten google on olemassa, ihmisten ihmeellisenä tietopankkina! No niin, siis asiaan: Tämä firma on ruvennut netin kautta sitten keräämään rahaa muka kultakauppoihin, mutta nyt on selvinnyt, että mitään kultaa ei itse asiassa ole olemassakaan, vaan kaikki ”sijoitukset” menevät näille hepuille ja idea on siis kaiketi hankkia tyhmiä rahoittajia lisää mukaan.

En oikein tiedä miten tämä eroaa näistä saippuakauppiaista, jotka yrittivät aikoinaan haalia näitä uusia jäseniä aina, mikä olikin se oikea bisnes, eikä se saippuan ja shampoon myyminen. Muistan nämä jutut omasta lapsuudestani, kun setäni oli haksahtanut tällaiseen ja menettänyt paljon rahaa. Joten olkaa tekin varovaisia, älkääkä panko rahojanne typeryyksiin.

 

Apulantaa

Minä olen diggaillut Apulannasta aika paljon, mutta en ollut kuullut heidän vanhoja juttujaan paljon. Kun ne on ihan erilaisia juttuja ja ne on tehty joskus tyyliin sikakauan sitten, joskus ysärillä ja sitä rataa. No, nyt kun katselin tota Vain elämää ja siinä tuo Virtasen Tontsa esiintyy, niin siinä on myös vanhoja Apulannan piisejä. Nyt mä menin sit kuunteleen niitä netistä.

Vitsi siel onkin hyvii juttui, kun eka tottuu siihen vanhanaikaiseen punk-soundiin. Se on sellanen erilainen äänimaailma ja musiikkigenre oikestaan. Mä kuuntelin näitä Ehjä ja Kolme -levyjä ja nää on tosi siistejä, ne kertoo meidän teinien elämästä. Apulanta oli joskus tosi pelottava ja vaarallinen bändi, mä katselin niiden live-esityksiä myös sieltä netistä. Vähän ne rokkaa kovaa ja lujaa. Tai siis rokkasivat, silloin, koska nykyäänhän ne kuulostaa ihan erilaiselta. Semmoiselta konemaisemmalta.

Mut juu, täytyy kyl ruveta kuunteleen enemmän tällasii vanhoi juttui niinku Apulanta ja Tehosekotin ja Pepe Willberg. Mä muistan joskus kun Teharit hajos, siitä on jo monta vuotta. Niilläkin on ihan hyvii biisei, ehkä pitää ruveta ettiin niittenkin vanhoja piisejä enempi

Mikään ei toimi

Mikään ei toimi, ei jaksa mitään. Joskus elämä on tällaista, tuntuu että minun elämäni on sellaista ihan yhtenään. Varsinkin nyt syksyllä. Kaikkea pitäisi tehdä, kiirettä pitää niin koulussa kuin vapaa-ajallakin, mutta kaikki jää ikään kuin puolitiehen. Kokeita tulee ja menee, ne menevät juuri ja juuri läpi oppimatta oikein mitään, sitten viikonloppuja odotellaan pitkään ja hartaasti, ja nekin vain mennä sujahtavat ohi niin, ettei mitään muistikuvaa jää.

Pitäisi kai reipastua jotenkin, niin kuin äitini sanoo. Minun pitäisi siis energisoitua, mutta mistä saan energiaa, kun kaikki vain väsyttää, eikä mikään innosta. Tai innostaa, ajatuksen tasolla, mutta siihen se aina jääkin. Tällaista tämä on, päivästä toiseen. Näinkö se on vielä abivuonnakin? Vaikka pitäisi elää elämänsä parhaita hetkiä, voi voi.

No, nytkin odottelen viikonloppua taas, niin pääsen relaamaan kunnolla ja ehdin hengailla kavereiden kanssa paremmin. Kyllähän tuolla tunneilla koko ajan nähdään, mutta siellä on niin paljon kiirettä, tällä viikolla bilsan koe, viime viikolla oli fyssaa. Kiireitä…

Lakimiehen rakkauselämä

Voi voi, mun mutsi seuraa silmä kovana tämän julkkislakimiehen, tämän Heikki Lampelan tekemisiä. Sehän oli sen yhden seurapiirinaisen kanssa yhdessä tuossa joskus, olisiko ollut vuosi sitten. Ja sen jälkeen tuli tämä Kärpänen. Kärpäsen kanssa hengattiin 7 kuukautta, mutta nyt tuli pari viikkoa sitten bänksit! Kauheeta, mun mutsi sanoi.

Lampelahan on tullut kuuluisaksi siitä, että se on puolustanut oikeudessa kaikkia kuuluisia juttuja, yleensä juuri niitä pahimpia rikollisia. Tai pahimmista rikoksista epäiltyjä, sanotaan nyt niin. Mutta hänelle ei ole sitten lakimiehen ura riittänyt, vaan seurapiirielämä on kiinnostanut niin maan perusteellisesti. Ja sittenhän hän pääsikin tuossa joskus toissa vuonna vai koska se oli johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mä en nyt muista sen nimeä, pitäisi kysyä mutsilta.

Anyway, mun mutsi diggasi Heikki Lampelan ja tämän Kärpäsen rakkaustarinasta, mutta nyt sekin on ohi. Seitsemän kuukautta, seven months, se oli sellainen stoori. Heikki Lampela varmaan tulee löytämään pian jonkun makaaberin lakikeissin taas työstettäväkseen, niin ei jää toimettomaksi.

Tavallisia löpinöitä

Mua ärsyttää siis niin paljon tää mun vanha tietokoneeni, tää vanha läppäri. Tää pitää olla siis tiedättekste koko ajan seinässä toi töpseli. Tämän akku ei kestä yhtään mitään, ennen pystyi neljäkin tuntia olemaan netissä ja somessa ilman johtoa, mutta nyt se pitää olla koko ajan – ehkä tunnin pystyy pitämään ilman sähköjohtoa ja sitten se pimenee. Hiukanko ärsyttävää!

No niin, mitäs muuta. Aika tylsää lukiolaisen elämää. Koulujuttuja kaiken päivää, sitten illalla vähän irrottelua frendien kanssa. Autokoulua välillä. Ja sen sellaista. Päivästä toiseen, eteenpäin käydään, kasvetaan ja nuoruus jää päivä päivältä taaksepäin! Kohtahan tässä ollaan ihan vanhus jo, kohta ollaan jo kaksikymppisiä!

Voitteko kuvitella, 20 vuotta, sehän on ihan sairaan omituinen etappi ihmiselle. Esimerkiksi silloin kun mun mummu ja pappa oli sen ikäisiä, ne oli jo naimisissa ja kaikkea, mun äiti esimerkiksi syntyi kun mummu oli 19. Siis kelatkaa. En vois kuvitellakaan sellaista itelleni tän ikäisenä. Jees, ensi kerralla sitten erilaiset blogaukset.

Politiikkaa

Hei, vähänkö te pidätte mua tyhmänä kun tunnustan, mut anyway: Mä en tiedä mikä ihme tää Isis on mistä koko ajan puhutaan telkkarissa ja uutisissa ja muualla. Eikö se ollut se Al Qaida, mitkä oli niitä pahiksia? Niitähän vastaan siellä jossain Irakissa sodittiin, George W Bush ja sitä rataa?

Sitten siellä Syyriassa oli jotain, mutta mitä ihmettä sekin tarkoittaa, että sinne lähtee täältä Suomestakin jotain irakilaisia tai somaleja kun ne eihän ne edes ole asunut siellä Syyriassa? No joo, menee vähän yli mun hilseen. Meillä on vaan koulussa sellainen juttu, että piti kirjoittaa kommentaari tai esseetä jostain poliittisesta aiheesta ja mulle tuli mieleen kirjottaa tästä Isis-jutusta, mutta kun en tajua näitä juttuja.

Mä olen lukiolainen, ei mua nappaa tällanen. Ehkä mä sitten vaihdan vaan mun aiheen ja kirjotan jostain muusta. Mutta politiikasta pitäis olla, enkä mä tiedä siitä mitään. Ei kiinnosta! Tylsää! No niin, nyt mun on pakko mennä takasin työn ääreen, että saan jotain sinne tunnille tehtyä, moido!

 

Kaisa turisee taas

Moi, kaikki ystävät ja nettitoverit, Kaisa on täällä taas lukiolaisen ongelmineen ja ihanuuksineen. Jotenkin tässä nyt tuli tällainen tauko tähän väliin, lokakuu meni ohi niin että vierähti. Koekiireitä on tuolla meidän lukiossa ollut, melkein joka aineesta kauheat lukuturnajaiset, niin että ihan pää pyörällä. Mutta onneksi nyt taas on aikaa vähän blogata.

Olen niin kaivannut tätä blogaamista, kun tämä on niin mukava harrastus, voi kirjoitella kaikkea elämään liittyvää jutua ja puhua omista ongelmistaan. Se on kivaa kun voi vähän avautua. Mutta tämän viikon postauksessa ei taida tulla mitään uutisia tai muutakaan uutta juttua, kunhan nyt loggauduin tänne netin ihmemaailmaan kertoakseni teille, että täällä taas ollaan ja nyt alkaa blogia pukkaamaan ihan joka viikko. Tai parikin kertaa viikossa.

Katsotaan nyt miten lähtee laiva liikkeelle. Tai pyörä tai auto tai mikä tahansa muu. Tämä oli tällainen metafora. Opin tämän sanan äikän tunnilla juuri, vähänkö olen nero. No juu, ei vaiskaan. Mutta tosiaan, ensi kertaan. Olkaahan kuulolla kun Kaisa avautuu taas